Tietoa tuotteesta

HARDER by Novafloor on uudenlainen lattianpäällyste, nimittäin kovetettu puulattia. Ainutlaatuisen Wood Powder -teknologian ansiosta kovetetussa puulattiassa yhdistyy aidon tammiparketin kauneus, luonnollinen tunne sekä ennennäkemätön iskunkestävyys. HARDER -kovetettu puulattia näyttää ja tuntuu leveältä tammilankkulattialta, sillä sen pinta on aitoa tammea ja laudan leveys on peräti 27 cm.

Tammipinta on yhdistetty Aquasafe -runkoon käyttäen pohjoismaista Wood Powder -innovaatiota, joka tekee lattiasta hyvin iskunkestävän. HARDER -kovetettu puulattia kestää iskuja jopa paremmin kuin laminaattilattia. Silti lattian pinta on aitoa ja lämmintä tammea.

HARDER -lattia näyttää ja tuntuu tammilankkulattialta. Lankku on ainutlaatuisen leveää, peräti 27 cm ja pituus 2,2 metriä. Lautojen välinen sauma on kevyesti viistetty, mikä korostaa lankkumaisuutta. Viistereunan koko on pieni, ns. "mikroviiste".

SAKSALAINEN LATTIA KOTIMAISELLA PINTAKÄSITTELYLLÄ

Yrityksemme on jo alusta, vuodesta 2007 kulkenut eri polkuja kuin kilpailijamme, sillä meille eivät riitä keskinkertaiset lattiat. Olemme siksi jo yli kymmenen vuoden ajan jalostaneet itse parkettilattioitamme Vaasassa käyttäen saksalaisia raaka-aihioita. Nyt myös uusi HARDER by Novafloor -tammilattia täydentää tuoteperhettämme.

Huippumodernilla, robotisoidulla pintakäsittelylinjallamme Vaasassa kovaöljyvahaamme parketit, lankkulattiat ja nyt myös HARDER -tammilattiat aina tilauskohtaisesti. Laadun valvonta on meille sydänasia, kuten myös parhaat raakamateriaalit ja komponentit. Pintakäsittelyssä käytämme Osmo Color ja Saicos -merkkisiä, saksalaisia luonnonöljyvahoja. Valmistamme sinun lattian nimenomaan sinulle, joten eräkohtaisista sävyeroja ei tule.

HARDER -lattian aihion valmistaa meille yksinoikeudella Saksalainen Meister. HARDER lattian teknologia on tarkkaan testattu ja hyvin laadukkaaksi todettu, perustuen Meisterin ja ruotsalaisen Välingen kehittämään Wood Powder -teknologiaan.

KESTÄVÄN KEHITYKSEN JA PUHTAAN HUONEENILMAN PUOLESTA

HARDER-lattiaan käytetään PEFC-sertifioitua puuta valvotuista ja kestävän kehityksen mukaisesti hoidetuista metsistä.

Kaikki HARDER-lattiassa käytetyt raaka-aineet valikoidaan huolella jotta ne olisivat päästöttömiä tai mahdollisimman vähäpäästöisiä, puhtaan huoneenilman vuoksi.

AINUTLAATUISEN ISKUNKESTÄVÄ LATTIA

HARDER on täysin uudenlainen lattianpäällyste, jossa yhdistetään aidon parketin luonnollinen jalopuun kauneus, eloisuus ja lämpö yhteen uudenlaisen lattiateknologian kanssa. Lopputuloksena on jalopuinen, leveältä tammiparketilta näyttävä ja tuntuva puulattia joka kestää iskuja jopa paremmin kuin laminaattilattia.

Lattiaa ei tarvitse eikä voi perinteisen parketin tavoin hioa, koska se ei kulu samalla tavoin kuin pinnaltaan pehmeämpi parketti. Kun lattian öljypinta on kulunut, lattia uudistetaan helposti hoitoöljykäsittelyllä. Hoitoöljyäminen on helppo tehdä myös itse, kysy meiltä tarkemmat ohjeet.

Lattian laadusta kertoo myös pitkä, 20 vuoden tuotetakuu kotikäytössä.

ERINOMAINEN KOSTEUSSUOJAUS

HARDER -lattian runkona käytetään Aquasafe -puukuitumateriaalia joka tekee lattiasta vähäeloisen ja kestävän roiskevettä vastaan. Lisäksi jokainen lauta kosteussuojataan reunoiltaan ennen kokoonpanoa. Kosteussuojauksen ansiosta lattialle kaatunut vesi ei pääse heti imeytymään laudan reunoista puuhun, ja lattian käyttöominaisuudet säilyvät monien vuosien ajan. HARDER soveltuu ominaisuuksiensa vuoksi hyvin myös julkisten tilojen lattiaksi.

KAUNIS JA VÄHÄOKSAINEN LATTIA

HARDER -lattian valmistukseen käytetään valikoituja tammiviiluja natural -lajitelmasta. Lajitelmalle ominaiset, luonnolliset sävyvaihtelut ja eloisa syykuvio korostavat yhdessä lattian lankkulattiamaista ulkonäköä. Lattiassa on vain vähän oksia. Oksankohdat ovat tummia tai vaaleita, käytetyn öljyvahan väri vaikuttaa oksan sävyyn. Oksankohta on hieman painunut.

ASENNUS JA LATTIALÄMMITYS

HARDER kovetettu puulattia soveltuu hyvin lattialämmitykselle; sekä sähkölämmitteiselle että vesikiertoiselle. Tärkeää on muistaa sähkölattialämmityksen yhteydessä, että lämmön tulee olla tasaista. Pelkällä yösähköllä lämmittäminen ei ole suositeltavaa.

MasterClick Plus -lukkopontti tekee HARDER-lattian asennuksesta helppoa ja nopeaa. Lukkopontti on miellyttävä asentaa, sillä jokaisen laudan voi taittaa heti alas. Tämä nopeuttaa asennusta merkittävästi.

MUUTA

Lattian mukana toimitetaan selkeät ja hyvät asennusohjeet, luonnollisesti suomenkielisenä.

Tilaa ilmainen mallipala

Valmistajan takuu20 vuotta
ReunatMikroviistetyt reunat
PonttiMasterclic Plus lukkopontti
PintakäsittelyÖljytty ja harjattu
Pakkaus4 lautaa, 2,380 m2 / paketti
Mitat11 x 270 x 2200 mm
LattialämmitysTuote soveltuu vesikiertoiselle ja sähkölattialämmitykselle

Löysitkö kiinnostavan tuotteen, mutta tarvitset sen vasta myöhemmin? Autamme sinua mielellään varastoimalla ostamasi lattian tarvittavaksi ajaksi varastoomme. Ilmainen varastointi on mahdollista jopa 12 kk ajan tilauksesta.

Kun teet tilausta, valitse Kassa -sivulla Toimitusajankohdasta kohdan ”Ilmoitan toivomani toimitusajan myöhemmin”.

Tilatut tuotteet ovat maksun jälkeen sinun omaisuutta, meillä vain välivarastoituna. Tuotteet ovat vakuutettu täydestä arvostaan puolestasi koko varastoinnin ajan. Lattiaa varastoimme Vaasan keskusvarastomme asiakasvarastossa, osoitteessa Kaarlenkatu 2, 65170 Vaasa. Ilmoita toivomasi toimituspäivämäärä meidän asiakaspalveluun 3-4 arkipäivää etukäteen.

Hintalaskuri

Lattian koko(m²)

Muista huomioida 5% hukkavara

Tilattava määrä

2,380 ( 1 paketti pakettia )

Paketit yhteensä

59,68

Ostoskori laskee rahdin hinnan

Muista myös asennustarvikkeet

Tilaa mallipalat

Lattiavalinta kannattaa tehdä harkiten. Voit tilata kerralla jopa neljä ilmaista näytettä ja tehdä päätöksen rauhassa kotona. Maksamme postikulut puolestasi ja toimitamme näytteet sinulle 1–3 arkipäivän sisällä.

mallipalat

Voisit olla kiinnostunut myös

HARDER

HARDER-vinyylilattioissa korostuvat luonnollisen puun kauneus ja kovaa kulutusta kestävät ominaisuudet.

Alennukset jopa

-30%

Usein kysyttyä

Olemme koonneet alle vastauksia yleisimpiin kysymyksiin, jotka auttavat sinua tekemään oikean valinnan. Tutustu ja löydä täydellinen lattia, joka yhdistää tyylikkyyden ja toimivuuden.

Novafloor on lähes 20 vuoden ajan valmistanut ja myynyt kauniita ja kestäviä lattioita, jotka kestävät sukupolvelta toiselle. Olemme laadukkaiden lattioiden valmistaja ja jälleenmyyjä. 

Toimintamme alkoi vuonna 2007 pienenä perheyrityksenä Vaasassa, jossa isällä ja pojalla oli yhteinen unelma. Olemme kasvaneet yhdeksi Suomen suurimmista lattia-alan yrityksistä. Perinteemme kumpuavat tammesta valmistetuista premium-tason lankkulattioista käsinveistetyllä pinnalla. Ponnistamme Pohjanmaalta, mutta tarjoamme osaamistamme koko maailmalle: kotiaan sisustaville kuluttajille sekä ammattilaisille. 

Myymme parketteja, vinyylilattioita, laajaa valikoimaa erilaisia tammilattioita sekä laminaattia. Valikoimastamme löytyy myös lattian viimeistelyyn tarvittavat sauma- ja jalkalistat sekä porrasnokat hoito- ja puhdistusaineita sekä muita tarvikkeita unohtamatta. Tutustu kaikkiin tuotekategorioihimme.

Myyjämme auttaa sinua valitsemaan valikoimastamme juuri omiin tarpeisiisi sopivan unelmiesi lattian. Palvelemme kasvokkain myymälöissämme Vaasassa, Vantaalla, Tampereella ja Turussa. Katso myymälät täältä. 

Neuvomme ja opastamme oikean lattian valintaan myös sähköpostitse, videopuheluna tai puhelimitse, ja myös tilaaminen onnistuu tätä kautta. Jätä yhteydenottopyyntö täältä.

Olemme ylpeitä omistautuneesta asiakaspalvelustamme. Henkilökuntamme tuntee lattiamme läpikotaisin ja osaa auttaa unelmien lattian valitsemisessa. Voit asioida myymälöissämme tai jättää yhteydenottopyynnön täältä. 

Kaikista lattioistamme voit tilata näytepaloja, jotka auttavat sinua valitsemaan sopivimman lattian. Voit tilata kerralla jopa neljä ilmaista näytettä. Maksamme postikulut puolestasi ja toimitamme näytteet sinulle 1–3 arkipäivän sisällä. Voit tilata näytteitä täältä. 

Kaikkia valikoimamme lattioita voi ostaa verkkokaupasta. Lisäksi palvelemme myymälöissämme Vaasassa, Vantaalla, Tampereella ja Turussa. Neuvomme ja opastamme oikean lattian valintaan myös sähköpostitse, videopuheluna tai puhelimitse, ja myös tilaaminen onnistuu tätä kautta. Voit tilata lattioistamme myös näytepaloja sopivimman lattian valitsemiseksi.

Mitä asiakkaamme sanovat