Jos vanha lattia voidaan poistaa ja uusi asentaa ilman aluslattian tasoituksia, lattiaremontti voi valmistua kokonaan yhdessä viikonlopussa.
“Kaksi asentajaa tekee helposti jopa 100 neliötä valmista lattiaa päivässä. Vanha pois ja uusi tilalle, se on täysin realistista viikonlopussa,” kertoo Novafloorin toimitusjohtaja Markus Myllymäki.
Tämä edellyttää, ettei alustan kanssa tule yllätyksiä.
Lattiasta tulee niin hyvä kuin aluslattia on suora
Moni yllättyy siitä, kuinka nopeasti vanha lattia lähtee pois. Uivana asennettu parketti tai laminaatti irtoaa rivi kerrallaan, eikä purku ole yleensä pullonkaula. “Yhden huoneen lattian purkaa käytännössä jopa alle vartissa. Koko asunnossa puhutaan tunneista, ei päivistä,” Myllymäki sanoo.
Usein aikaa vievät enemmän jalkalistojen irrotus ja huolellinen työskentely seinäpintojen kanssa kuin itse vanhan lattiamateriaalin poisto.
Todellinen aikataulun ratkaiseva tekijä löytyy lattian alta. Kaikki aluslattian heikkoudet tulevat lopullisessa lattiassa herkästi esiin: notkumisena, ääntelynä ja epämiellyttävänä tuntumana.
Jos aluslattia ei ole riittävän suora, lattia elää sen mukaan. “Jo parin millimetrin notko puolen metrin matkalla voi aiheuttaa sen, että lattia tuntuu ja kuulostaa ontolta. Suuremmat aluslattian heitot voivat aiheuttaa lattiamateriaalissa ääntelyä,” Myllymäki kuvaa.
Siksi vanhan lattian alla käytetty alusmatto tulee aina poistaa ja aluslattian suoruus tarkistetaan asianmukaisilla työkaluilla. Tarvittaessa aluslattian epätasaisuudet tasoitetaan.
Oikea alusmatto isossa merkityksessä
Kun aluslattia on kunnossa, seuraava askel on oikea alusmateriaali.
Betonilattian päälle parketin ja kovetetun puulattian kanssa käytetään Silence 15 -alusmattoa, jossa on valmiina höyrynsulku. Tämä säästää yhden työvaiheen, koska erillistä höyrynsulkukalvoa ei tarvitse asentaa.
Kuivalle alustalle, kuten lastu- tai kipsilevylle, vanhan muovimaton tai pohjaan liimatun vanhan parketin päälle, valitaan Silence 20, jossa ei ole höyrynsulkua. Materiaalin oikea valinta vaikuttaa sekä asennuksen nopeuteen että lopputuloksen toimivuuteen.
Pääasiassa Novafloorin HARDER-vinyylisarjoissa askeläänieriste on valmiiksi integroituna vinyylilankun pohjaan. Nämä lattiat asennetaan ilman erillistä alusmattoa, suoraan betonille. “Jos vinyylilankun pohjassa on valmiiksi integroitu askeläänieriste, ei lattian alla tule käyttää erillistä alusmattoa. Muuten alustasta tulee liian joustava,” Myllymäki painottaa.
Poikkeuksena on HARDER Aurora, jossa on aito luonnonkorkki askeläänieristeenä. Betonilattialle asennettaessa Aurora -lankun alle asennetaan joko pelkkä rakennusmuovi, tai Silence 15 -alusmatto. Kuivalla aluslattialla, kuten kipsilevyn tai muovimaton päällä, Aurora asennetaan suoraan ilman erillistä alusmattoa tai rakennusmuovia.
Lattiaremontin kesto ei ole arpapeliä. “Se on seurausta oikeista materiaalivalinnoista, huolellisesta pohjatyöstä ja realistisesta suunnittelusta”, muistuttaa Myllymäki.











